Tässäpä kuva meidän pienestä mutta toimeliaasta porukasta! Pakkasta vielä tänäkin aamuna parinkympin tietämillä mutta lauhtui illaksi. Maska on mielipaikallaan hienossa Raisalle tarkoitetussa kuormalava-aitauksessa 😄! Aitauksen portti on auki, joten sinne pääsee halutessaan. Pakko oli keksiä jotain rakennelmaa jään ja lumen päälle josta ei ihan heti tulla läpi, ensimmäisessä versiossa lavoja oli kolme (mikä ei kestänyt paria päivää kauempaa), tässä niitä on kaksi enemmän. Hevoset ovat siinäkin mielessä kekseliäitä, että yksi hevonen jyrsii lautoja aitauksen sisäpuolelta ja kaksi muuta ulkopuolelta. Mahtaakohan rautaputkiaidatkaan toimia meillä??
No, onneksi Raisa nyt tosiaan pysyy lankojen sisäpuolella, mietin vain sitä että Raisa on menettänyt syksyn aikana kaksi hyvää hevosystäväänsä lyhyen ajan sisällä. Voisiko hevonen ilmaista surua karkailemalla? Koskaan aiemmin näin kiivasta karkaamista ei ole esiintynyt. Raisan ilmekin on nyt valoisampi ja valppaampi kuin muutama viikko sitten.
 
Useampi vuosi takaperin pieni Tyttö-poni suri ähkyyn menehtynyttä ystäväänsä kaksi viikkoa. Se seisoi yksin pää tarhan nurkkaa kohti käännettynä, ei ottanut kontaktia muihin hevosiin tai minuun, poistui kun yritin rapsuttaa. Oma sydämeni aivan särkyi, kun seurasin Tytön ikävää. Sitten yhtäkkiä se siirtyi Ninon ja Riitan kylkeen, pahin suru oli ilmeisesti käyty läpi💕
 
Hevoset luovat hyviä ja syviä ystävyyssuhteita ja surevat menetettyä ystävää kukin omalla tavallaan.
 
413480515_227733213710881_33076972678021